perjantai 29. maaliskuuta 2013

Because I Like To Go One Step Beyond



Oho, Fukka haastoi minut! Teenpä tämän siis alta pois! Pian saatte odottaa taas seuraavan päivityksen ilmestymistä, koska minulla on monta rautaa tulessa! ( > 3 o )

Niin ja tein muuten tuohon sivupalkkiin listan tekemistäni cosplay-asuista, hih ->


Haaste
Säännöt
1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 uutta bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet haastoit


1. Olen syntynyt vuoden toiseksiviimeisenä päivänä, horoskooppini on näin ollen kauris ja kiinalainen horoskooppini metalli hevonen.


2. Kuvataideopettajan tutkinnon lisäksi haluan opiskella yliopistossa monialaisia opettajan opintoja, jolloin minusta tulisi siis ala-koulun luokanopettaja. Monelle tämä kuullostaa ihan hirveältä ajatukselta, mutta itse näen, että se on juuri oikea paikka minulle. Ala-asteen opetusharjoittelu oli mielestäni tämän vuoden parhaita kursseja.


3. Olen älyttömän huono ja laiska laittamaan ruokaa. Onneksi en kuitenkaan vaadi mitään herkku-aterioita, vaan pelkkä voileipä + mehua on jo minulle vallan mainio ateria.


4. Asuin kolme vuotta putkeen asuntolassa ja päätin Rovaniemelle muuttaessani, että olen liian vanha jatkaakseni sitä ainakaan vähään aikaan. Tuntemattomien ihmisten kanssa asuminen on aika stressaavaa.


5. Rakastan kissoja ja haluaisin niitä myös itselleni parisen kappaletta, mutta asuntooni ei ole lupaa hankkia lemmikkejä! .__.


6. Lempikukkiani ovat kielot, vaikka niitä ei hirveästi voikkaan pitää sisällä voimakkaan hajun vuoksi.


7. En ole ikinä tykännyt oreganosta. Kerran kävi myös niin huonosti, että pizzani ei maistunut millekkään muulle kuin oreganolle. Myöhemmin yöllä oksensin kyseisen pizzan ulos ja kaikki maistui vain oreganolle. Sen takia minua oksetuttaa aina, kun vain haistankin sitä, yök!


8. Rakastan käyttää erilaisia korvakoruja, mieluiten vielä roikkuvia sellaisia. Ikävä kyllä korvanreikäni ovat hyvin herkät ja vuotavat verta lähes aina korvikset pois ottaessani. Lopulta kuitenkin kyllästyin siihen ja nyt minulla on korvissani pienet renkaat, joita joudun pitämään kuukauden ajan. Niiden avulla korvanreikieni pitäisi parantua! En malta odottaa kivutonta ja veretöntä korvisten pitämistä!


9. Jos joku ei ole sattunut huomaamaan, niin olen aikamoinen rimpula. Olen aina ollut muita lyhyempi, laihempi ja pienempi, josta olen saanut kuulla yhtä sun toista elämäni aikana. Äitini on myös pienikokoinen ja tämä onkin perintöjuttu. Vaikka söisin mitä ja kuinka paljon, niin se ei näy missään (ja nyt kaikki kiroavat minut syvimpään manalaan) "Ihan kuin halaisi säkkiä, missä on vain luita sisällä"


10. Olen hirveän kranttu elokuvien ja kirjojen suhteen. Tämän takia katson vähän elokuvia ja luen vähän kirjoja. Jos elokuva on "ihan ok" niin minusta sen katsominen on ihan turhaa ajanhukkaa. Olen hidas lukemaan kirjoja ja senkin pitää ola todella mielenkiintoinen, että jaksan lukea loppuun asti. Jos luen kirjoja, niin luen tieto- tai koulukirjoja.


11. Ööö pidän värikkäistä ja kiiltävistä asioista! 。◕‿◕。


Haastajan kysymykset:

1. Millaisena cosplay-harrastajana näet itsesi?

- Niinkuin esittelytekstissäni selittelin, niin näen itseni semmoisena keskiverto cossaajana, jonka tekeleet vähän vaihtelevat laidasta laitaan. Tietysti yritän koko ajan parantaa itseäni! Teen ihan kivoja ja siistejä asuja ja sitten välillä mokaan jossain asussa. Ja joskus teen jotain vähän erikoisempaa. Hurr hurr!


Olen myös cosplayssa vähän semmoinen, että haluan tehdä kaiken itse. Jos kankaassa on kuvioita, ne pitää painaa itse. Valmiiksi stailatut peruukit ovat minulle nou nou. Koulun logot ja pienet kuviot pitää saada kirjailla itse. Jos koulupuvussa on mustat housut niin housut on pakko tehdä itse, jotta takki ja housut olisivat täysin samaa kangasta (no olen joskus tehnyt jotkin perus housut asuun, vaikka ei olisi ollut edes koulupuku ihan vaan koska "haluun tehä iteee D:") En kuitenkaan skitsoile tästä muille.
Tykkään vain itse tehdä kaikenlaista.


Olen siinä mielessä perfektionisti, että en millään halua mennä asuissani lavalle kisaamaan. Ihan kauhea ajatus! Olen vain jokuseen asuun 100% tyytyväinen, mutta ne eivät ole oikein kisamateriaalia, joten niillä en menisi kisaamaan. Ja loput vaikka olisin 99% tyytyväinen niin NOUP! Ei lava hyi lava pelottava lava ja kaikki katsoo ja arvioi ヽ(゚Д゚)ノ  Hall Cosplay-kisaan nyt uskallan mennä ihan vain sen takia, että joku muu ulkopuolinen asian osaava henkilö valitsee pukuni sinne, mutta oman arvioinnin perusteella en ole menossa noin vain kisaamaan. Mutta joo tästä enemmän joskus myöhemmiiin nyt puhuin jo paljon.


Niin ja en hirveästi välitä tai mieti sitä, tunteeko joku hahmoa vai ei. Tai jos hahmo onkin todella suosittu. Chill out~
 


2. Mikä on sinulle cosplay'n suurin kompastuskivi?

- Vaatteiden hyvä istuvuus ja proppien pinnan hiominen. Joistakin ihan perusvaatteista tulee helposti minun tekeminäni tosi epämukavia ja oudosti istuvia, plus huonoilla/oudoilla kiinnitysmekanismeilla varustettuja. Ja proppien loppullisen pinnan hiominen snfhsfjvm TYLSÄÄ!!! Haluan oikeasti jonkun ison nauhahiomakoneen kämppääni. Parvekkeella pakkasessa istuminen ja jonkun jutun hiominen näpit jäässä on vain niin kurjaa. Musiikkiakaan ei voi kuunnella, kun kuulokkeiden johto jäätyy. (tai sitten menisin aina yliopiston tiloihin varkain hiomaan niille nauhahiomakoneille, haha!)


3. Kuinka paljon ammennat tietoa joltain toiselta ihmiseltä (esim. vanhemmilta, sisaruksilta tai kavereilta) cosplay'ta varten? Vai teetkö kaiken ihan omin neuvoin?
- No tarpeen vaatiessa kyselen muilta cossaavilta kavereilta apua esim. ompelujuttujen kohdalla. Äidiltä saatan kysellä jotain ompeluasioita ja isältä taas saan apua joskus proppeja tehdessäni, jos vaan kotona asuja satun tekemään. Kyllä minä aika paljon kavereiden apua/mielipiteitä kyselen ja tsekkailen muista cosplay-blogeista hyviä ohjeita jonkin asioiden tekemiseen.


4. Minkä cosplay-asusi valmistaminen on ollut hauskinta?

- Aaaa liian vaikea kysymys!  (・◇・) Öö sanon kolme!! Taro, Mona ja Mizuno!! Taro koska kivoja perusasioista, essun tekeminen, sarvien tekeminen ja hyvien shoe-covereiden tekeminen! Mona, koska killuttimet, kankaan painaminen ja viitan vaikea, mutta opettava reuna! Mizuno koska silkkinauhan laittaminen ja peruukin muokkaus!

5. Mikä on sellainen asia, jonka tekemisen haluaisit oppia, mutta jostain syystä et pysty opettelemaan?

- Ööö valamista? Jotenkin koko valumuotin tekeminen ja sitten erikseen valaminen ja kaikki kuullostaa hirveältä välineurheilulta ヽ(;▽;)ノ Plus vaikealta. Se tuntuu jotenkin helpommalta tehdä vaikka kaikki napit sitten erikseen plus olen tämmöinen taiteilija niin haluan, että jokaisessa näkyy se oma kädenjälki (?) Tuntuu, et jonkun pitäisi olla kädestä opastamassa minulle, miten se toimii ja mitä siihen ylipäätään arvitsee ostaa. En jummarra.
Ainiin ja haluan saada tehtyä hyvin istuvia vaatteita, mutta kaipa se on harjoittelukysymys? Tai sitten en vaan osaa ja teen jonkun saman vihreen aina? Hurr durr.


6. Oletko ikinä pohtinut sitä, kuinka saisit yhdistettyä muita harrastuksiasi cosplay'hin?

- No minähän yhdistän täällä blogissa tätä piirtämistäni sarjakuvapäiväkirjan muodossa. Sen lisäksi olen suunnitellut jotain (pidemmän) cosplay-aiheisen sarjakuvan piirtämistä. Harrastin myös muinoin tanssia, joten senhän saisi yhdistettyä cosplay-esitykseen. Lähes kaikki muut harrastukseni ovatkin nörtteilyä (pelaamista, sarjiksien lukemista ym.) jotka liittyvät aika vahvasti myös cosplayhyn hahmojen osalta! En asiaa ole tarkemmin ikinä pohtinut, mutta nyt tuli pohdittua, kun asiaa kysyttiin!


7. Kuinka avoin olet cosplay-harrastuksesi suhteen esimerkiksi kavereiden ja sukulaisten kanssa? Tai uusien tuttavuuksien?

- Jos asia tulee jollakin tapaa puheeksi, niin sitten kyllä mainitsen asiasta, mutten kyllä mene ensimmäiseksi siitä selittämään uusille tuttavuuksille. Jos joku kyselee esim harrastuksista tai puhutaan ompelusta. Avoimuus myös riippuu siitä, kuka kyseinen henkilö on ja tietääkö hän esimerkiksi jo etukäteen mitään japanilaisesta populaarikulttuurista yms. Yleensä puhun "rooliasuista" ja "nörtti-tapahtumista" jos asia tulee ensin puheeksi jossain, koska nuo molemmat ovat vielä 'normaalien' ihmisten ymmärrettävissä (ja olen tämmöistä itseironista tyyppiä). Jos joku sitten haluaa tietää aiheesta vähän tarkemmin (niinkuin yleensä haluaakin, varsinkin sukulaiset) niin sitten tietysti kerron asiasta vähän paremmin ja paremmilla termeillä. Yleensä painotan paljon vaatteiden ompelua ja sosiaalista kanssakäymistä asiasta kertoessani.


8. Mikä on ehdottomasti parasta tässä harrastuksessa?

- Se, että pääsee käsin tekemään vähän kaikenlaista. Ja tietysti kaikki upeat ihmiset!


9. Mistä sait ideasi perustaa cosplay-blogi?

- Luen cosplay-blogeja ahkeraan ja aloin kovasti miettiä oman blogin perustamista. Sen lisäksi aloin päässäni käymään läpi, mitä omaan blogiini tulisin laittamaan, jos minulla sellainen olisi. Lopulta kaikki blogi-teksti aiheet tuntuivat pursuavan päästäni ulos, enkä kyennyt enää olemaan ilman!


10. Onko blogin kirjoittaminen antanut sinulle jotakin uutaa harrastukseesi?
- No enhän ole vielä tätä blogia pitänyt kovin pitkään, joten vaikea sanoa. Mutta mitä nyt tähän asti olen saanut tästä irti ööö... minusta tämä on hauskaa, kun saa järjesteltyä asioita pois päästä tekstimuotoon. Se kai tässä on ollut se perimmäinen ajatus ^-^


11. Mitkä ovat mielestäsi cosplay-blogien huonoja puolia?

- Semmoiset "1. lista hahmoista. 2. tapahtuma päivitys. 3. jälleen lista hahmoista. 4. jälleen tapahtuma-päivitys." Onhan tuokin kivaa, mutta välillä olisi kiva lukea tekovaiheista ja cosplay-mietteistä. Niin ja älyttömän lyhyet päivitykset ovat myös vähän outoja. En nyt sano, että mitä pidempi, sen parempi, mutta hei jotain rajaa. Plus älyttömän huono kielioppi ja kaveriporukoiden inside-vitsien alituinen heittely (painotan sanaa alituinen). 
Hubs nyt nipotan, anteeksi :,D



Nyt omat kysymykseni!! 

1. Minkä värisiä peruukkeja omistat eniten? 

2. Onko sinulla joitakin cosplayta varten tehtyjä vaatekappaleita (tai no miksei jotain muutakin esim koruja), joita voisit käyttää vapaa-ajallasikin?

3. Mitä teet yleensä samalla, kun teet asuja? Vai keskitytkö vain asujen tekemiseen?

4. Sarjoissa on usein myös epäinhimillisiä hahmoja, joita ei ihmiskeholla pysty toteuttamaan. Onko sinulla mitään sellaista hahmoa, jota haluaisit cossata, mutta et ihmisyytesi takia voi (esim pokemon)? Kuka/mikä tämä hahmo on ja oletko ajatellut tekeväsi hahmosta jonkisortin gijinka-versiona?

5. Mitä mummo/pappa hahmoja haluat tehdä sitten, kun olet liian ryppyinen tekemään nuoria ja kauniita teinihahmoja?  ╮(─▽─)╭

6. Jos saisit päättä minkä tahansa maailman kolkan, johon mennä kuvaamaan cosplay-asuja, niin mikä paikka se olisi?

7. Minkä cosplayta helpottavan välineen hankkisit itsellesi, jos raha/tila ei olisi ongelma?

8. Montako peruukkipäätä omistat, vai omistatko yhtään? Esittele heidät meille!

9. Mikä asuistasi on niellyt (arviolta) eniten rahaa? (summaa ei tarvitse kertoa)

10. Montako kertaa olet polttanut näppisi kuumaliimalla leikkiessäsi? Jos et ollenkaan niin montako kertaa olet pistänyt itseäsi neulalla sormeen?

11. Hamstraatko turhaa tavaraa nurkkiisi, koska ajttelet "no tätä saattaa joskus tarvita jossain cossissa"?


I CHALLENGE THEE!!!

Minorea, Kangaskasa, Luca, Novadille, Papui, Saaraz, Lyria, Weeru, Nia, Mouru ja impstatus
Ja kaikki muut jos kinostaa!

-Woodi


PS. Jos joku tunnistaa päivityksen otsikon, niin olet viettänyt internetissä liikaa aikaa. Mene tekemään jotain muuta.

3 kommenttia:

  1. Arh, ihanaa, joku haastoi minut tällaiseen! :D Olen tällä hetkellä kipeänä ja aivot valuivat ilmeisesti viemäriin, mutta lupaan tehdä tämän heti, kun saan kasattua itseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://kasakuxkosupure.blogspot.fi/2013/04/challenge-accepted.html
      tuossa olisi (:

      Poista
  2. No ei kai sitä parenpaaka tekemistä olekaa nyt ku yliväsymys painaa menen taas ylikierroksilla. http://saaraz-cosplay.blogspot.fi/2013/03/elikka-oli-tylsaa-ja-parisi-ni-piti.html siin on teksti jos haluat lukasta sen xD...

    VastaaPoista