tiistai 23. joulukuuta 2014

Ettäpä tämmöistä tänään

H -hei vaan!

Niin se päivitys vaan jäi johonkin ja mitään ei ole tapahtunut ja yhtäkkiä sitä ollaan jo vuoden lopussa. Marraskuussa ja joulukuussa minulla piti muka olla aikaa tehdä jotain, mutta höpö höpö eihän siitä lopulta mitään tullut! Ensi kevät ei näytä yhtään paremmalta joten en osaa kyllä yhtään arvailla, missä ihmeen välissä ehtisin muka jotain asua tehdä? へ(゜∇、°)へ

Pienen pieni viulu, joka soittaa pienen pientä surullista sävelmää
Olisin halunnut pitää ties minkämoista joulukalenteria ja muuta kivaa, mutta niin. Jos edes kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa päivittäminen teki rankkaa niin mites sitten 24 päivää putkeen. Frostin asuja en ole vielä valinnut, jos edes saan tehtyä mitään uutta sinne. (;へ:) Yhy! Päätin kuitenkin syksyn aikana, että opinnot ennen cosplayta.

Ennen vuodenvaihdetta kirjaan perinteisen "mitä tuli tehtyä" päivityksen tästä vuodesta, mutta on minulla tähän muutakin kuin ulinaa ja pieni viulu. Ollaan porukalla hamstrattu melkein vuosi sitten otettuja (ja muokattuja köh) K-ON talvikuvia, että saataisiin postata ne tämän vuoden jouluksi! Ja niin, tämä on nyt piei jouluposti vuosi sitten otettujen ja muokattujen kuvien kera (´∀`) (hei tyypit jos ette tykkää omasta tai jonkun toisen naamasta jossain kuvassa niin tulkaa läiskimään mua selkään)

Yui: Fukka
Mugi: Rorune
Azunya: Kangaskasa 
Ritsu: woodi
Valokuvaaja: Kide









Extrana minä nakertamassa pocky-rasiaa
Lupaan postata joskus niitä vuoden aikana keräätnyneitä kuvia, mistä olen puhunut varmaan viimeisessä kymmenessä päivityksessä. Ensin lataan vähän akkuja ja muokkaan viimeisiä näistä kuvista. Uskaltaisin väittää, että Frostiin olisi ehkä tulossa yksi uusi asu, mutta se tuskin tulee olemaan mikään kovin upea ja ihmeellinen (toisin kuin aikaisemmissa frosteissa nyyh yyh) haha riippunee paljon, mihin löydän oikeat kankaat ╮(─▽─)╭

Lomailijoille minä sanon, että rentoutukaa ja lomattomille, että tsemppiä!

- Woodi

maanantai 3. marraskuuta 2014

Ihonmyötäistä Cosplay-laiskuutta

Jaa jaa!

Olin luvannut itselleni, että pyrkisin päivittämään blogia vähintään kerran kuukaudessa, mielellään kolme, mutta näinpä sitten pääsi käymään. Olen lupaillut koko vuoden kuvia yhdestä sun toisesta asusta, mutta en nyt viitsinyt yhtäkkiä tehdä vain kuvapäivitystä. Saatte niitä parin viikon sisään (ja laitan tähän lupauksen, jotta kans pysyn siinä)

Syy hetken hiljaiseloon on yksinkertaisesti siinä, että cosplayn puolella ei ole oikeastaan tapahtunut mitään erityistä. Asuja ei ole päätetty, mitään ei ole tehty, skenessä ei kuohu. Äärettömän intensiivisen cosplay-vuoden jälkeen olen omasta mielestäni vähän ansainnut hermolomaa ja muuta sisältöä elämälleni (‘A`)  Luokanopettajan monialaisten opintojen suorittaminen vuodessa + kandi päälle on myös aikamoinen aikatauluhässäkkä.

Ajattelin vähän heitellä tähän jotain jännittäviä "hmm joo ehkä" suunnitelmia ja joitakin vanhoja "oon aloittanu/suunnitellu mutta se vähän jäi" meininkejä. Plus pari hitusen cosplayta hipaisevaa asiaa.

Yukiconiin tuskin olen lähdössä (koska kaksi etelään kohdistuvaa reissua niin lähellä toisiaan Rovaniemeltä käsin= noup), mutta Frosti on aina se talven piristys ja uuh aah kuinka odotan sitä!

Hei tämähän on tuttu kissa
Thiefin teko jäi Traconia ennen siihen, että ostin pari säälittävää osaa ja niin… Haluaisin kuitenkin saada asun tehtyä, kun kerran jo inspiraation siihen jostain sain! Olen yrittänyt katsella kankaita, mutta juuri sopivaa ruskeaa en meinaa löytää mistään enkä millään haluaisin alkaa värjäämään. Plus en ole vielä päättänyt, etsinkö noihin oransseihin osiin kangasta vai käytänkö kankaanpainanta skilssejäni. En oikein osaa sanoa, että kummasta tulisi parempi lopputulos. Mielipiteitä, lukijat hyvät? ╮(─▽─)╭

Etna - Disgaea D2
Etnaa! Taas! Joku katsoo, että mitä persettiä woodi sinähän olet jo tehnyt tuon asun jo, mutta tsot tsot! Asu on hiukkasen erilainen. Olen tehnyt Etnan ykkösen asun, tämä on D2:sta (ei Disgaea 2sesta vaan Disgaea D2sesta, vissi ero). Traconissa minulle tuli juttelemaan eräs Disgaea fani, jonka kanssa olemme nyt myöhemmin viestitelleet pari-cosplayn merkeissä. Hän haluaa tehdä erään hahmon D2:sta ja kysyi haluaisinko tulla seuraan Etnana. Ensimmäisen puvun kierrättäminenkin olisi varmasti ollut ihan fine, mutta se alkaa olla sen verran kulahtanut, että tekisin uuden mielelläni. Asu kyllä tulisi vasta johonkin kesän coniin.

Tässä uudessa asussa minua kyllä vähän hirvittää A. olkaimeton toppi ja B. ylipolven saappaat. Jos joku sanoo, että kankaan määrä määrittelee asun vaikeuden, on kyllä väärässä. (。ヘ°) 


Pearl - Steven Universe
Mikähän juttu tää nyt on, kun näitä ihonmyötäisiin vaatteisiin pukeutuvia hahmoja on näin monta? Agh. Mutta siis sain itseni vaihteeksi kuluttamaan muutakin viihdettä kuin kuunnelmia (*köh*) ja katsoin Steven Universe animaatiota. Jaksoja on tullut vasta vähän ulos, joten kynnys aloittaa katsomaan oli matala, huh! Rakastin Pearl hahmon (miten taivut oi nimi??) designia heti ja hinkusin, että toivottavasti kyseessä on kiva hahmo. Ja oli! Tunnen harvinaisen paljon samaistumista kyseiseen hahmoon ja rakastan tuota väripalettia. Seuraava iso askel olisikin kaavoittaa tuo hirvitys, vaikka olenkin jo parit kankaat ostanut. Ja pääsen maalaamaan taas itseni valkoiseksi L(o)

Sakizou arttia, taas
(Ja taas se maha vilkkuu??) Jos haluaisin ruveta taas hulluttelemaan niin alkaisin tekemään tätä Sakizoun piirroksen hahmoa. Eräs toinen kutittelee myös, mutta se olisi kaikkein kivoin parin kanssa. Olen hihkunut täällä blogissa aiemminkin Sakizoun cossaamista, mutta tämä asu on kyllä vienyt koko kakun... siinä on proppikin! Olen kuitenkin vähän done taas näiden "teen hulluja asuja hullulla aikataululla" ideoiden kanssa, joten tämä taitaa näillä näkymin jäädä enemmän haaveeksi kuin todeksi. Eipä tää muuten muttakun tuo peruukki… joo. Ehkä viel. Onhan noita isotöisiä ja rahaasyöviä asuja täällä mun blogissa aiemminkin huudeltu, mutta mitään en ole vielä tohtinut aloittaa (´°̥̥̥̥̥̥̥̥ω°̥̥̥̥̥̥̥̥`)(KÖHLABRYSKÖHKOUHAKÖHHATHOR)

No siinä nyt on ainakin jotakin ( ´ ▽ ` )ノ  Mitään ei ole kyllä lyöty lukkoon yhtään mihinkään. Saatan valita nämä asut, tai sitten saan hingun johonkin ihan muuhun!

Viikonloppuna oli Rovaniemen Sfäärissä Halloween pippalot. Pippaloihin sisältyi myös Burleski esitys ja pukukilpailu. Säädimme kavereiden kanssa aikamme pukujen kanssa ja olimme tosi kauniita koko illan. Itse laitoin päälle juurikin Etnan, mutta muuntelin sitä vähän mukavammaksi (mustat legginssit, nahkaiset sormikkaat), meikkasin rajummin ja iskin sekaan vielä hipster-rillit. Jasulle kehittelimme fauni-meikin ja hän sai matkaansa Taron asuun kuuluvat peruukin, paidan ja essun. Vedimme paljon huomiota puoleemme ja itse voitin pukukilpailussakin! (◡✿) 

The hottest shit in Rovaniemi
Olinpa myös edellisellä viikolla Helsingissä pari päivää katsomassa Welcome to Night Vale-kuunnelman esitystä, jota olin odottanut Eurooppaan jo pienen ikuisuuden. Jotta kytkisin asian cosplayhyn niin paikalla oli pari sarjasta cossaavaa henkilöä! Noin, nyt sain pyhän lupauksen mainita esityksestä täällä! Sain esiintyjiltä nimmarit julisteeseen, yhteiskuvan, ostin t-paidan ja annoinpa heille pienen nipun Eye!Cecil fanarttejani. Olin ehkä hypein ikinä ja hypetin enemmän tumbluurin puolella! (ja tässäkin yksi syy miksi cosplay-tauko -> junaliput hesaan maksaa)

Pakko laittaa tää tännekkin. Vasemmassa reunassa minä, oikeassa Ninzo
Noin... pidän tuon lyhyenä. Yritän pitää tämän kuitenkin cosplay-blogina. Lupaan raahata itseni Photoshoppiin shoppailemaan niitä kuvia, jotka ovat vuoden aikana jääneet "muokattavia" kansioon lojumaan. Ja sitten postata niitä tänne! Kunhan saan rahaa niin voin alkaa myös katsella vähän kankaita edes johonkin cossiin niin asiat saisi vähän liikettä niveliin! Woo

Minä mussuttamassa kaikesta muusta kuin cosplaysta
- Woodi

maanantai 29. syyskuuta 2014

Cielo ja Metalandia

Heillurei!

Sain viime keskiviikkona kovalevyn, johon oli sujautettu aikamoinen annos shootti-kuvia. Tilanne oli kuitenkin vähän harvinaisempi kuin yleensä, koska kuvaajana ei toiminut kukaan cosplayhyn erikoisemmin perehtynyt henkilö. Ja paikkakaan ei ollut mikään perinteinen.

Erään keskustelun tuloksena olimme jo keväällä päättäneet, että Venni tulisi minua kuvaamaan ja paikkakin oli saatu jo päätettyä. Kumpikin olimme kuitenkin niin kiireisiä, että asia vähän vaan jäi. Mietin sitä kuitenkin läpi kesän ja nyt kun satuimme törmäämään toisiimme koululla niin otin asian puheeksi. Päätimme heti, että menisimme samana torstaina ja sain erään toisen luokkalaisen avustamaan/ajamaan autoa. Huraa kiitos Mari! Äitikin ehti lähettää pikkuveljen omistaman softaukseen tarkoitetun konepistoolin propiksi.

Todella lähellä Yliopiston yhtä toimipistettä, löytyy Rovaniemen jonkinsortin metalli- ja sähkölaitteiden kaatopaikka. Tuttavallisemmin Metalandia. Paikalle ei saa mennä haahuilemaan ilman erillistä ilmoitusta etukäteen (onneksi tyypit ovat jo tottuneet taideopiskelijoihin) ja senkin jälkeen paikalla kulkeminen on hyvin hazardia. Alueella liikkuu isoja koneita ja ympäriinsä on jäätävän kokoisia kasoja täynnä älyttömän painavaa metalliromua (jotka oikeasti romahtelevat silloin tällöin). En ole varmaan ikinä kuvannut niin vaarallisessa paikassa. (゜▽゜;)  

Laitan ensin joitakin hauskoja ja paikkaa esitteleviä kuvia ja sitten lopuksi shootin parhaat kuvat~ Kaikki kuvat on ottanut Venni Ahlberg!

Tappaja piikkejä!! (」゚ロ゚)」
Romukasojen päälle ei saanut kiivetä (en olisi kyllä lähtenytkään) ja pelkästään parin romun päälle kävely oli aika hurjaa kun sieltä niin helposti singahti jotain nilkkoihin tai alusta vain lähti luisumaan. Mitään isompaa haaveria ei onneksi tapahtunut ja lähinnä vain asu otti lämää romusta lähtevästä ruosteesta (koska sitä oli ihan kaikkialla) Venni oli raahannut paikalle jopa semmoisen reflector lirpakkeen, jolla Mari aina välillä heijasti valoa kasvoilleni. Tuntui tosi viralliselta!

"Pidä sitä asetta silleen hienosti" "Ai tälleen? :DD"
Mitä noi ruskeat jutut on???
Emme olleet kuvaamassa kovin kauaa, ehkä noin tunnin vain? Venni muokkasi ison läjän kuvia jo valmiiksi minulle ja kyseiset kuvat ovatkin shootin parhaimmistoa. Pari kuvaa vielä itse löysin muokaamattomien kansiosta, joten muokkaan ne varmaan itse joskus myöhemmin. Olen tosi tyytyväinen kuviin sekä kuvien teknisen osan puolesta, että omasta osuudestani. Onnistuin meikkaamaan itseni paljon enemmän oikeasti Cielon näköiseksi (kaneko kazuman tumma ylihuuli meininkiä sekä vahvempaa silmien rajausta), vaikka peruukki onkin ottanut ajan kanssa vähän osumaa. Yhy. Poseerauksetkin luonnistuivat paremmin kuin Frostissa. Ympäristö toki inspiroi enemmän angsti-painotteiseen meininkiin, mutta kyllä niitä pirteämpiä kuviakin tuli paljon. Niitä bongailen ehkä sitten itse myöhemmin.  ( ´∀`)

Eli tässä kuvia! Ne ovat isoja. Kaikki kuvat ottanut ja muokannut Venni Ahlberg!





Apua tykkään tästä liikaa


Tästä myösss






Laitan jossain välissä niitä kuvia mitkä muokkaan itse, mutta siihen menee sitten oma aikansa (koska mun tabletti on oulussa ja oon laiska muokkaamaan kuvia ilman sitä)

Kyseisellä kaatopaikalla olisi kiva käydä kuvaamassa jotakin muutakin Megami Tensei asua, kun ne tuollaiseen maailmanloppu meininkiin sopivat niin hyvin. Digital Devil Saga nyt vielä erityisemmin, koska sen koko maailma on nimeltään Junkyard ja näyttää paikoitellen juuri tällaiselta. Roinaa ja autiomaata ympäriinsä. Hilpeää!

Chibicon ei tule tänä syksynä Ouluun, koska conpaikkana pidetty rakennus on remontissa. Näillä näkymin conikausi on siis ohi? Nyyh… Nyt kun Frostiin on taas aikaa niin onhan sitä alkanut jo miettimään seuraavia asuja. Yhtä tekisi mieli aloittaa jo tekemään valmiiksi ja pyörittelen useita asuja päässäni, että mitä alkaisin työstämään. Huhuu! Jännittävää!

- Woodi

tiistai 23. syyskuuta 2014

Tracon 2014 eli MahaCon

Terveppä terve!

Olen lykännyt Traconista kirjoittamista, kun olen epätoivoisena yrittänyt kalastaa ja odotella enemmän kuvia koko reissulta, mutta äh iha sama. Kyllä niitä on tarpeeksi yhden merkinnän tekemiseen ja saatte sitten joskus myöhemmin upeita kuvauspalvelukuvia. Shoottikuvat nyt tulevat sitten jossain hirveässä dumbissa kun dumbbaan kaikki tämän vuoden kuvat tänne. Hahaa! ╮(─▽─)╭

Haluun hienon kuvan ekaksi kuvaksi!! Kuvasi ja muokkasi: Kissaten
Mutta siis joo. En saanut Thief-cossia tehtyä, enkä kyllä oikein yrittänytkään. Pari pientä juttua ostin, mutta lopulta keskityin Reihin ja Etnan paranteluun. Mikä olikin lopulta ihan hyvä idea. Nukuinkin torstai-perjantai yönä jonkin verran! WOW! (ja sain ihan sikahienon leilin tehtyä) ( ・◇・) 
(Pahoittelen myös noiden piirrettyjen merkintöjen reunassa olevaa raitaa. pitkästä aikaa minulla on sidottu päiväkirja kierrelehtiön sijaan ja siitä skannaaminen on yhtä hemmettiä. Olen myös sen verran laiska etten jaksa alkaa shoppaamaan sitä pois tuhannelta eri sivulta. Ensi kerralla hankin taas kierrelehtiön)


Perjantai lähti siis liikkeelle siitä, kun raahasin itseni junaan (ja melkein myöhästyin koska luulin junan lähtevän kymmenen minuuttia myöhemmin kuin se oikeasti lähti… onneksi olin etuajassa) josta pääsin Ouluun josta ajettiin Tampereelle. Yleensä Traconiin on menty junalla, mutta päätimme yhdessä boikotoida VR:n typeriä hintoja ja mennä autolla. Plus Tampereella kahden eri majapaikan välillä kulkeminen autolla olisi paljon helpompaa.

Perjantai-illan autoimme Rorunea asun viimeistelyssä ja mentiin ihan kohtuullisen ajallaan nukkumaan. Miksi muuten Tampereella niin usealla kadulla haisee ihan kaamea yrjö? Ikinä en ole missään toisessa kaupungissa törmännyt noin moneen täysin yrjöltä haisevaan katuun. Tampere, onko kaikki hyvin?

Lauantaina minä heräsin omasta taloudestamme ensimmäisenä, että saisin lievää rusketusta nassuun. En halunnut läträtä itseäni ihan hirveän ruskettuneeksi, mutta en nyt ihan kalpeanakaan halunnut kulkea, kun Rei on selvästi tuota aurinkoa vähän saanut. Jännätin tosi paljon piilolinssien kanssa (koska A-conissa ja seminaarissa en pystynyt käyttämään niitä yhtään), mutta nyt linssit sujahtivat silmiin ja tuntuivat hetken kuluttua jo vallan mukavilta! Ooh!!  (´∀`)  Sekä Rein, että Nagisan asujen päälle laittaminen ei ollut mitään maailman helpointa eri kerroksien takia, mutta päästiin ajallaan onneksi liikkeelle.

"Tältä näytin"-kuva & huonosti asettunut lantiolärpäke. Kuvasi ihana bayyyy
Heti parkkipaikalta conipaikalle käveleminen osoittautui suureksi ongelmaksi, kun sekä minun, että Kasan kengät päättivät hyökätä jalkojamme vastaan. Paikalle päästyämme meillä oli jo ainakin yhdet rakot ja jouduimme tunkemaan laastareita ja pumpulilappuja kenkiin. Taitaapi jäädä viimeiseki kerraksi kun teen kengät noin, mutta ainakaan minua ei voi syyttää siitä, etten ikinä kokeilisi mitään uutta.

Haimme koko konkkaronkalle cosplay-esityksiin liput, kierähdimme sisällä ja lähdimme aikalailla heti kuvaamaan asujamme med upea kuvaaja Yaci! Kuvista näytti tulleen aivan upeita ja odottelen niitä iloisena.


Shoottimeininkiä. Kuvasi: Kide

Shootin jälkeen menin katsomaan "Raivoa, rakkautta, demoneja - Shin Megami Tensei"-luentoa. Megaten ihmisenä tungen aina kyseisestä pelisarjasta tai niiden spin-offista kertoville luennoille, kun vain mahdollista, vaikka ne eivät mitään uutta ja ihmeellistä itselleni esittelisikään. Tanja raahautui mukaani ja mentiin ihan intopiukeina eturiviin. Voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että luento oli oikeasti huono. Luennon rakenne oli tosi hajanainen ja vaikeasti seurattava ja jos et tiedä sarjasta mitään, niin koko meininki oli varmasti vielä sekavampaa. Dioissa oli kirjoitusvirheitä ja niissä keskityttiin välillä tosi epäolennaisiin asioihin, kun taas omasta mielestäni olennaisia asioita oli jätetty pois. Luennon pitäjän puhe oli tosi puuroutuvaa ja lauseet katkesivat koko ajan. Aikaa ei oltu käytetty kunnolla vaan lopussa tuli hirveä kiire ja itseäni ärsytti, kun siellä dissattiin tiettyjä pelejä ja ylistettiin toisia vähän liikaa. Joo mielipiteet on jees ja itseänikin ärsyttää Atluksen rahanlypsäys, mutta se taas vei niin paljon hyvää luentoaikaa muista olennaisista asioista (ja naishahmoillahan ei ole mitään muuta funktiota kuin toimia päähenkilön waifuina vai mitä höhö can u see my internalized sexism). Sille voi tehdä sitten ihan oman ohjelmansa! Jestas vieköön.


Tracon oli taas parantanut meininkiä sillä, että Sorsapuistoa oli oikeasti osattu hyödyntään tällä kertaa parhaiten ikinä! Boffaus-alue näytti olevan aivan mahtava (vaikka en itse sitä harrasta) ja ruokakojut… oi ruokakojut ( ˘ ³˘)❤  Parasta ikinä! Ruokaa lähellä ja vielä hyvää ruokaa ja vielä pöydät, missä syödä tämä ruoka. Mmm~ Me likey!
Suomen conikansa on myös nykyään asiallista, kun meistä ei syömisen aikana tultu kertaakaan pyytämään kuvaan. Vasta syömisen jälkeen! Hyvä ihmiset!
Ja niinkuin tuosta ylemmästä piirrustuksesta näkyy niin siellä oli ihan älyttömän söpöjä pieniä Free!-cossaajia. Yhyy!! Niin söpöjä!! ヽ(;▽;)ノ

Tämän jälkeen taidettiin lähinnä pyöriä kuvauspalvelulla, myyntipöytäsalissa ja taidekujalla. Sekaisin menneet puhelinsignaalit aiheuttivat ärsytystä, mutta onneksi onnistuin törmäämään kaikkiin joihin halusinkin, kun vähän harrasti conirallia.

Shootti-porukkaa vielä tähän valiin! Vasemmalta oikealle Yaci, Kide, Kasa ja minun silmät alareunassa
Seuraava mainittava asia olikin sitten Cosplay-kisa, jota oli odotettu koko päivä! Ihan vaan, koska jee suuria kisoja ja jee, kavereita kisaamassa! Jännätin ihan hirveästi Fukkan ja Rorunen puolesta ja päristiin Kasan kanssa yleisössä oikein kunnolla. Yleinen taso kisassa oli hyvä ja oli hauska nähdä vaihteeksi näin paljon erilaisia esityksiä verrattuna aiempiin vuosiin!
Hardcore Hall Cosplay kisa oli hienoa katsottavaa ja kisassa oli oikeasti tosi monta tosi upeaa pukua ja just oikeat asut pääsivät palkintosijoille. Missimittari-originaalipukunäytös taas oli vähän hämmentävä. Arvostan todella paljon ihmisten omia hahmoja ja luomuksia, mutta esitysten ja asujen taso ja pituus vaihtelivat todella paljon ja niiden seuraaminen oli välillä puuduttavaa. Konseptia pitänee vielä kehitellä! Toisaalta oma hinkuni kuulla WCS-edustajat saattoi myös vaikuttaa siihen, kuinka hyvä oma keskittymiskykyni tuolla hetkellä oli.
WCS-sijat menivät oikeille henkilöille ja varsinkin, kun kaikki puvut näki myöhemmin lähempää, niin voin sanoa että oikeus on tapahtunut. Hyvä te kaikki kolme! Woo!

Ihmisten tapaamist ja lyhyt ja ytimekäs kisa-pätkä
Ainoa kisassa erityisesti ärsyttävä asia oli yleisö. En tiedä mikä Tracon-juttu tämä on, mutta kun esiintyjät valmistautuvat esitykseen niin silloin pidetään naama kiinni. En tarkoita, että te joilla on oikeasti yskä pitäisi pidätellä sitä. Jos sinua oikeasti yskittää tai aivastuttaa tai mitä tahansa vastaavaa niin ei ongelmaa. Jos taas alat matkimaan yskänkohtausta tai muuten huutelet epämääräisiä juttuja niin voisitko kiltti olla tulematta enää mihinkään kisoihin? Harjoittele sitä, että olet 20 sekuntia ihan hiljaa omien ajatustesi kanssa, vaikka se kuulostaakin ihan hirveältä. Tai keskustele hiljaa vierustoverin kanssa. Ei ole hirveän vaikeaa. Monia kisaajia hermostuttaa esiintyminen jo valmiiksi ja sen kuuleminen, että yleisö perseilee jo ennen esityksen alkamista, ei yleensä auta hermostuneisuutta yhtään. Hirveän mekkalan pitäminen syö myös ääniraidan ensimmäisiä ääniä ja saattaa aiheuttaa hämmennystä esitykseen, tai vähintäänkin syö esityksen katsojien nauttimista. Onneksi sentään joku viitsi huutaa, että "nyt turpa kiinni!!" kun väki oikein riehaantui. Kiitos sinulle.

JHGNRSCNGKÄYTÖSTAVATJSDHMG
Kisan jälkeen olin taas tavalliseen tapaani täynnä energiaa ja olisin vain halunnut vetää conirallia ja törmätä ihmisiin. Hetken aikaa kävinkin tekemässä tätä ja moikkailin kavereita, kun minulle sitten soitettiin ja päätimme lähteä vaihtamaan asuja majoituspaikkaan. Tämän jälkeen lähdimme syömään ja juhlimaan Fukkan ja Rorunen hopeaa!  ( ´∀`)

Minä ja bayyyy ollaan hirveitä nörttejä ja hankittiin molemmat tämmöset <33 kuvasi: Kasa
Sunnuntai alkoi paljon rauhallisemmin kuin lauantai. En ottanut kovin suurta stressiä Etnasta, koska asu on vanha ja siitä on jo kuvia. Olin uusinut pari osaa ja oppinut meikkaamaankin paremmin, mutta otin silti rennosti. Eniten jännätin ilman lupaa kuvia ottavia sekä muuten vaan criippejä criippereitä, joita olin aiemmin kohdannut Etnaa cossatessani. Nyt heitä oli vähemmän, tai sitten he vain olivat taitavampia olemaan piilossa. ┐( ̄ー ̄)┌

Conipaikalle päästyäni aloin ensimmäisenä skannaamaan aluetta muiden Disgaea-cossaajien puolesta. Meillä piti olla kohtuullisen iso ryhmä (anikissa koottu tosin), joka kyllä sitten tavalliseen tapaan kutistui ja meitä oli lopulta noin viisi hahmoa. Pyörimme yhdessä hyvän aikaa ja kuvailimme sarjaan sopivia kuvia, joita odottelen innolla! Nyt faebook ryhmämme on yleisesti tarkoitettu suomen disgaea-cossaajille yms. Eli jos joku lukija haluaa tulla mukaan tähän ja suunnitella joitakin ryhmiä, niin ota vaikka minuun yhteyttä niin katsotaan asia (luulisin että voin järjestää asian vaikka en ryhmää pyöritäkkään) Olitte kivoja! Toivottavasti saadaan lisää Disgaeaa Suomen cosplay-skeneen~

Niin söpö demoni-jengimme! Kuvan lähde: Anime-lehti
Kävimme taas kuvauspalvelulla pyörimässä, sekä tuhlasin lisää rahaa taidekujalla. Pienen conirallin ja syömisen jälkeen suuntasinkin jo kohti Kasan pitämää "Mitä anime ja manga jättävät kertomatta Japanista?"-luentoa. Menetin luennosta hyvän siivun, kun jouduin odottamaan ulkopuolella vähän aikaa. Sen mitä sain kuulla oli hyvää asiaa ja itselleni ainakin tuli monia uusia asioita, mitä en tiennyt Japanista (kuten monet vähemmistöt ja se hämmentävä urasysteemi)

Luennolta kipitimme lähes suoraan katsomaan sunnuntain cosplay-kisoista koostuvaa läjää, johon kuului NCC-karsinta sekä esityskilpailu. NCC-karsinnassa oli pari todella hämmentävää "mitä kettua tapahtuu?"-esitystä. Mutta onneksi seassa oli myös todella hienoja pätkiä ja pääkolmikkoon päässeet olivat kyllä kaikki sijoituksensa ansainneet! Esityskilpailussa oli sama juttu ja minusta Death Note-esitys oli kyllä todella positiivinen yllätys! Ensin olin, että "ei" ja sitten olin että "joo!"

Updated Etna meininki. Kuvannut: Jorma Ranta
Kisan jälkeen minulle tuli eräs Disgaeasta pitävä henkilö juttelemaan ja yritin ottaa puhelimellani hänen nimensä ylös, jotta voisin liittää hänet Disgaea ryhmään. Nyt kun yritän katsoa puhelimestani kyseistä nimeä, niin en löydä sitä! Äh! Jos näet tämän, niin kommentoi tai ota muuten yhteyttä minuun. Olen pahoillani, kun nimesi hävisi puhelimeni uumeniin. (」゚ロ゚)」

Käytiin vaihtamassa vaatteet ja lähdettiin ajamaan takaisin Oulua päin. Ajomatka kului höpötellessä syvällisiä ja ei niin syvällisiä! Nukuin taas Oulussa pari tuntia, hyppäsin viiden junaan, nukuin istualtaan matkan Rovaiemelle, nukuin puoli tuntia Rovaniemellä ja menin kouluun. Oh the joy of living in Rovaniemi!

Eli semmoista Traconissa! Seuraava coni taitaakin näillä näkymin olla kaukana seuraavan vuoden puolella, mutta eiköhän tässä keksi kaikkea muutakin puuhaa siksi aikaa. Pääsin Traconissa myös jälleen eräälle Yukimuusin tekemälle conivideolle, jonka voi käydä katsomassa TÄÄLTÄ

Tosiaan saatte shootti-kuvia tämän vuoden coneista jossain välissä, sekä myös kuvia viime viikon shootista, minkä tein erään luokkalaisena kanssa. Käytiin shoottaamassa ehkä yhdessä siisteimmistä paikoista ikinä ja keskiviikkona olisi minun tarkoitus saada kyseiset kuvat käsiini, huu! Jännää! ( ・◇・) 

- Woodi

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Syksyiset Kärsimykset

Moi!

Lupaus pikaisesta päivittämisestä vähän jäi ja kevään ja kesän kuvadumppien laittaminen siirtyy siis jälleen eteenpäin. Ehkä postaan niitä ennen Traconia, jos aikaa sattuu jäämään sopivasti. Jos en niin sitten Traconin jälkeen. Elokuun puolestavälistä olin aikalailla menossa ympäriinsä ja nyt olen taas aloillani. Mutta olen kuitenkin tehnyt Traconin asua, johon tässä merkinnässä olen menossakin!

Pahoittelen jo valmiiksi sitä, että useat tulavaisuudessa nähtävät kuvat tulevat olemaan todella omituisesti valottuneita ym. koska kamerani on kai tekemässä kuolemaa? En tiedä, mikä sillä on hätänä.

Traconia odotellaan taas innoissaan ja minun ja Kasan piti muka olla tekemättä mitään erikoisempia asuja noitten kaksosten jälkeen, mutta hah hah! (゜▽゜;)  Päätimme tehdä paricossin, johon odottelemme sitten loppua ryhmää johonkin myöhempään coniin.

Rei Ryugazaki - Free! (ekan kauden ending asu numero 2)
Uimapoikien arabia-asut puhuttelivat itseäni heti ne nähtyäni ensimmäisessä jaksossa ja kun ne toiset ending-asut saatiin tehtyä tämän vuoden alussa niin kyllähän ne arabiatkin piti tehdä jossain välissä! Asusta löytyy onneksi ihan ookoosti reffikuvia ja parit yksityiskohdat näkee tosi hyvin lähikuvissa. (Ja minua ärsyttää kun monet käyttävät reffikuvinaan niitä epävirallisia kokovartalokuvia, jotka näyttää aidoilta mutta eivät sitä ole. Miksi sarjan tekijät laittaisivat vain kysymysmerkin ja nuolen niin moneen asun osaan? Eivätköhän he tiedä, mitä ovat tehneet) Kangaskasa on tekemässä Nagisaa eli hypitään siellä taas varmaan peräkanaa kaikkialle. (´∀`) 

Kiitos yksityiskohdista, huh!
Aloitin Rein aika hyvällä ajalla ja se on nyt aika jepassa vaiheessa. Aloitin koko asun tuosta takkiasiasta, koska siinä oli ihan uusia tai aiemmin vaikeiksi todettuja juttuja. Eniten jännätin noita hihojen kiinnityskohtia ja useampaa kangaslirpaketta, mitä joutuisin ompelemaan yhteen ja toivomaan että se asettuisi hartioilta oikein. Lopulta se olikin takin helpoin osa, kun nuo kaarevat alareunat ja kangasmaalien kanssa taistelu tuottivat enemmän ongelmia. Luulisi, että olisin kaksosten tekemisestä oppinut painamaan kangasta hyvin, mutta kun en käyttänyt kotaktimuovia vaan maalarinteippiä niin eiköhän se maali levinnyt ihan mihin sitä huvitti. Lopulta jouduin paksuntamaan kaikkia viivoja käsin aika reippaasti. Siis voi tuska!

Kaiken tämän lisäksi etsin takin violetin kankaan kännykkäni avulla, joka näin myöhemmin todettuna väristää värejä ihan päin mitä sattuu. Näin ollen oma takkini on sininen. Huomasin asian vasta kun takki oli jo yli puolessa välissä ja teki mieli vähän heitellä sitä parvekkeelta alas, mutta näillä näkymin puren hammasta ja kärsin vahingot kuin alan ostamaan uutta kangasta ja tekemään sitä uudestaan. Ehkä… katotaan. (´°̥̥̥̥̥̥̥̥ω°̥̥̥̥̥̥̥̥`) (´°̥̥̥̥̥̥̥̥ω°̥̥̥̥̥̥̥̥`) (´°̥̥̥̥̥̥̥̥ω°̥̥̥̥̥̥̥̥`) 

Voin lohduttautua sillä, että muut osat asua ovat aika jepan näköiset ja olen niihin ainakin tällä hetkellä tyytyväinen. Tuo takki kyllä riivaa mieltäni ihan liikaa. Vanhat ystäväni saruelit on valmiina (aka housut) sekä niistä roikkuvat pienet rätit. Lanteille tuleva punainen rätti on myös tehtynä ja sen päälle tulevat vihreä naru enää odottaa maalaamista. Myös jalka-armorit on aika jepassa vaiheessa, odottavat kiinnitysten laittamista, paria koristetta ja maalia. Reffikuvissa armorit näyttävät menevän koko jalan ympäri, mutta en ole niin velho että onnistuisin semmoisessa, joten armorit ovat takapuolelta auki. Toivottavasti kiinnitykset pitää, kun en ole oikein tuollaisia muistaakseni ikinä tehnyt.

En tiedä miksi luulin että pari rättiä olisivat kiinnostavampia kuin armorit haha
Takiin kiinni tulevat koruasiat odottavat vielä väriä
Olen niin iloinen, että löysin noita just sopivat kokoisia puurenkaita Rovaniemen askarteluliikkeestä. Just sopivia aaa! Tänään tein myös hatun tuota karvatuppoa vaille valmiiksi. Se oli hauskaa ja nyt alan vain epätoivoisesti etsimään tuota karvakaveria, koska eurokankaassa oleva karva oli ihan liian lyhyttä. Toivoisin löytäväni jonkun lelun tai elukan hännän (joka olisi tietty feikki koska hinta) Toivotaan parasta nyh.

Hattuh
Asu on tosiaan aika jepassa vaiheessa. Eniten kuumottaa karvakaverin löytäminen, tuo alin lantioasia ja kengät. Eli melkeimpä kaikki, mikä vielä puuttuu haha…hah… 
Teen leilin jos ehdin. Teen kiväärinkin jos ehdin. Ja teen toisen asun jos ehdin! Mulla on tosi suuria suunnitelmia haha! へ(゜∇、°)へ

Rei on lauantaille ja sunnuntaina on vihdoin pitkään odottamani Disgaea ryhmän aika! Haluaisin tehdä ryhmään varten yhden uuden asun, mutta jos en saa tehnyä sitä niin pakko laittaa sitten joko Etna tai Taro. Etna houkuttaisi, koska Tarolla on jo cossaaja plus olisi kiva jos paikalle tulisi Etnan bestikset Laharl ja Flonne. Pitänee käydä kaivamassa Etna kellarista ja katsoa onko asu niin hirveä kuin muistelin (ja mahtuuko se edes päälleni enää) Jos Disgeae meno menee liian vaikeaksi niin sitten laitan jotain täysin muuta… ╮(─▽─)╭

Mutta jos ehdin niin teen Thief class-hahmon. Hinku cossia tätä ollut pitkään ja asu näyttää silleen helpolta… mutta tuskin kuitenkaan on.

Thief - Disgaea 2 (ensimmäisen kerran)
Onneksi koulujuttuja ei ole vielä ihan hirveästi niin ehkä ehdin ehkä en. Jos en niin Thief siirtyy sitten johonkin hamaan tulevaisuuteen. Mutta kunhan nyt saisin tuon Rein valmiiksi niin siitäkin olisin jo aikas iloinen!

Lukijoita on ollut jo pienen hetken yli 50 joten olen yrittänyt miettiä jotain kivaa juttua teille lukijoille. En ole vielä keksinyt mitään neorkasta, mutta ehkä keksin jotain kivaa! Ehdotuksia saanee myös antaa!

- Woodi