maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kolmen Koon KesäConi

Aijaijai~

Toivotaan, että nämä kaikki töissä saamani mäkärien tekemät haavat ja paukamat parantuvat coniin mennessä.

Lupasin postata Frostin, Kitan ja Cosvisionin ja Desun kuvia, mutta enhän minä ole niitä ehtinyt hirveästi muokata! Ha hahahhah haa! ( ・◇・)  Plus Animecon lähestyy ja kyseinen tapahtuma vaatii erityistä huomiota sekä asujen, että ohjelman osalta.

Ottakaa ihan sairaan iso kuva, kun en jaksanut etsiä pienempää
Minä ja Kangaskasa päätimme kuin päätimmekin siis lopulta olla hulluja ja Kaoru Morin saapumisen kunniaksi tehdä Bride's Storyn kaksoset hääpuvuissaan. Saimme myös itsellemme husbandot Fukkasta ja Rorunesta, joten meilläpä on ihan kesähäät! Jestas sentään! *Budum-tsii!*

Erääksi ongelmaksi kehkeytyi se fakta, että asut ovat identtiset ja välillämme on tällä hetkellä noin 800 kilometriä. Tällä hetkellä valmiina olevat osat olemme tehneet niin, että toinen tekee ne molemmille "liukuhihnatyönä" Pääsemme kuitenkin tulevana viikonloppuna tekemään asuja kasvotusten! ( ´∀`)

Le korvis
Itse aloitin loogisesti asioista, mitkä eivät näy reffikuvissa, eli korvakoruista. Ne ovat lähes valmiit ja odottavat lähinnä maalia. Maalaisin ne jo nyt, mutta kaikkiin hopeisiin osiin haluamme saman maalin niin joudun odottelemaan sen valitsemista ja ostamista. Jatkoin korulinjalla ja tein rintakehälle tulevat isot pyöreät läpyskät, jotka toimivat myös mekon pääntien sulkijoina. Nämä myös ovat kiinnitystä, maalia ja keskelle tulevien punaisten kivien kiinnittämistä vaille valmiit.

Tekeleet muistuttavat Käytännöllisiä Tissipanssareita™ mitä niin usein pelimaailmassa näkee, joten oli pakko ottaa aiheeseen liittyviä kuvia.

#huomiohuora ja #tissipanssari
Näiden urotöiden lomassa Kasa on urheasti tehnyt alusmekkoja ja niihin tulevia kirjailuja. Kyseiset mekot ovat käsittääkseni lähes valmiit ja hän pääsee kaavoittamaan itse päällä olevia mekkoja, wiuu (/^▽^)/

Rispektiä! Kuvannut ja tehnyt: Kangaskasa
Itse olen myös aloitellut hattuja, joiden värimaailma ja kuvioiden leveys on hämännyt minua hyvin paljon epämääräisten ja vähäisten värikuvien takia (‘A`)  On pitänyt tehdä päätöksiä sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Niihin tulee sekä koneella ja että käsin tehtyjä ompeleita ja hmm olen vähän epäröivä koko hoidon suhteen, mutta oh well katsotaan mitä tapahtuu! Ja jos luulette, että aiomme kirjoa tuon kaiken mekossa olevan kuvion käsin niin ehei. Totesimme ajan ja rahan käytön takia parhaan taktiikan olevan kangasvärit plus kirjomista/ompelua/katsotaanmitätapahtuu. Kyllä tuo iso työ on silti. Se tulisi myös meidän mielestämme näyttämään kivemmalta osittain painettuna, vaikka se onkin silloin 0% auteettista niinkuin-silloin-muinoin-tehtiin meininkiä.

"Hei! Kiinnostaisiko juuri SINUA ostaa kangasvärejä?"-ilmeeni :)
Näiden puteleiden lisäksi minulta löytyy nyt myös valkoista ja vihreää. Kaikenmaailman sälää ja osia on ostettu, etten jaksa edes alkaa luettelemaan niitä. Aikaisemmin mainitsemaani hopeaa odottavat myös päähineeseen tulevat kellot, jotka kaipaavat muutenkin kunnon muokkausta.

Kili kili (toiset löytyy vielä tietysti)
Syynä webbikameran täytteiselle kuvamäärälle johtuu minun ja kamerani eripurasta ja toimivasta taktiikasta saada kuvia ulos tietokoneelleni. Anteeksi tämä (( ༎ຶ‿༎ຶ ))

Lauantaina näillä näkymin olemme ulkoiluttamassa Keijjoja. Osittain koska saamme mahdollisesti nyt ryhmän kasaan ja osittain koska viileämpi asu! Toisaalta kova olisi hinku lauantaina päästä kaksosina hakemaan Kaoru Morin nimikirjoitusta, mutta katsotaan mitä tapahtuu.

Keijjot! Kuvasi: Soffi
Ja nyt mainostan sunnuntaina pitämääni Persona-aiheista luentoa! Jos asiat eivät enää järjestäjien taholta muutu, niin luentoni on heti kymmeneltä Jousistossa. Läpisen 90-minuutin ajan Persona-pelejä (ilman juonipaljastuksia) ja kannattaa tulla kuuntelemaan ainakin se, että kestääkö ääneni niin kauan. Ja toivomaan, etten pyörry tuossa häävermeessä! ╮(─▽─)╭

Oletteko jo kyllästyneet Persona-giffeihin? Hyvä! En minäkään!
Oikeastaan vasta nyt tätä kirjoittaessa alkoi hiipi sellainen the Conifiilis, koska tähän asti olen keskittynyt vain töihin, cossin tekemiseen ja mökkihöperyyden lievennystoimiin. Animecon myös strattaa oman kesälomani, joten se on hyvänä virstapylväänä vähän kaikelle! Wohoo (ノ◕ヮ◕)ノ*:・゚✧

Suattaapi olla että päivitän ennen Animeconia tai suattaapi olla että en. Jos en päivitä niin nähdään Kuopiossa. Jos päivitän niin sanon tuon saman siinäkin päivityksessä!

- Woodi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti