tiistai 16. kesäkuuta 2015

Joku Hämmentävä Kummacon 2015

Moi!

Kummacon oli siis Oulussa 14.6.2015. Sunnuntaina siis, mikä on aika erikoinen päivä pitää yksipäiväinen con, mutta sillä mennään, mitä on. Päivitys sisältää useamman selfien, koska niitä on helppo ottaa ajankuluksi ╮(─▽─)╭

Päätimme kuitenkin käydä piipahtamassa paikalla (Fukkan ja parin muun tyypin kanssa). Hyvä tilaisuus ulkoiluttaa vähän cosplay-pukua (joka oli tosin päällä noin viikkoa aiemmin Desussa, mutta silti) ja päätin viedä myös läjän tavaraa myyntiin kirpputorille. Ja myynti meni hyvin, sain paljon tavaraa pois nurkista ja rahaakin vielä! Ooh!!

Coni järjestettiin siis ensimmäistä kertaa ja käsittääkseni sellaisten henkilöiden toimesta, jotka eivät ole olleet aiemmin järjestämisessä mukana. Tämä vähän (paljon) näkyi järjestelyissä. Valve oli sentään tuttu paikka tapahtuman pitämiselle. Toisaalta paikka on myös ahdas ja kuuma kuin mikä, vaikka itselläni ei lopulta (ihme kyllä!) tullut hirveän tukalaa oloa missään vaiheessa. Ihmiset kyllä haisivat aika reippaasti.

Itse sain tietää tavaroideni myyntinumeron vasta edeltävänä iltana/yönä, joten piti äkkiä alkaa kirjoittelemaan lappuja myytäviin tuotteisiini. Toisaalta olin vähän myöhässä itse sähköpostin kanssa (lähetin postin noin tunti ilmoittautumisajan jälkeen), joten sen voin laittaa tämänkin piikkiin. Sain kuitenkin tavarat myyntiin! Jesh! へ(゜∇、°)へ

Se fiilis kun istut vanhempien kanssa autossa cosplay-asu päällä

Oli jälleen, kuten joka kerta, omituista laittaa asu päälle vanhempien luona ja saada heiltä kyyti tapahtumapaikan kupeeseen. Kiiruhdin tapahtumapaikalle järjestelemään myytäviä tuotteitani, pöydältä vaan meinasi loppua tila kesken. Erinäistä kirppari-vastaavaakaan ei ollut ja olin muiden kanssaconittajien kanssa hiukan hukassa kirpputorin kanssa. Siinä kirjoja järjestellessäni useampi tuli maksamaan minulle erinäisiä tuotteita. Näytin kai niin joltain vastaavalta siinä hyöriessäni. Lopulta asiat kuitenkin saatiin kauniiseen järjestykseen pöydälle ja pystyin keskittymään muuhunkin. Paitsi että kävin koko ajan tsekkaamassa, mitä on mennyt ja kuinka paljon. Hubs.

Pahvilaatikkokaverilla oli upea cossi!!

Fukka kärsi kotonaan aamulla vähän pidempään, joten pyörin paikalla hyvän aikaa itsekseni. Kävin moikkaamassa kaveria sarjakuvakeskuksen puolella ja piipahdin parissa ohjelmassa. Ensimmäinen näistä oli "Parempia cossikuvia"-luento. Aika perus-settiä, vaikka olinkin joissakin asioissa eri mieltä (esim siinä, että asun osia/väriä yms muokataan myöhemmin kuvanmuokkausohjelmalla oikeanlaiseksi, niin ei tarvi etsiä juuri sopivanlaista kangasta. Tai, että piilarit on turhat, kun silmät voi editoida myöhemmin oikeanlaisiksi. Tai, että suora salama olisi jossain tilanteissa tosi hyvä asia). Nämä olivat kuitenkin ehkä pikemminkin makuasioita. Ja photoshoppia voi käyttää moneen muuhunkin kuin vain taustan vaihtamiseen. Photoshoppaaminen sai luennolla aika huonon sävyn, vaikka se voi tarkoittaa niin monia asioita.

Yritin päästä "Kuumia heteroita ja ihanaa poikarakkautta: seksuaali-identiteetin rakentuminen slash-fanifiktiossa väitöskirjaesittely"-luennolla, koska nimi oli hämmentävä (FF.net aikaisia monta vuotta vanhoja termejä anyone?) ja koska pohjalla oli kuitenkin väitöskirja. Seksuaali-identiteetti ja fanfiction ovat myös mielenkiinnon kohteissani, joten kyllä kiinnosti. Studio oli kuitenkin täynnä, joten käännyin ovella. Möh. (。ヘ°)  

Valvesali-selfie ja rillipäinen Vald

Siirryin takaisin Valvesaliin seuraamaan "Cosplayarmorien teko"-luentoa. Sain hentoisen deja-vun Desuun, kun siellä oli yksi tyyppi puhumassa vain siitä yhdestä puvusta ja miten se on tehty. Toisaalta luennolta sai paljon hyvää infoa varsinkin ne, jotka eivät olleet ikinä armorien tekemiseen tutustuneet (kuten eri materiaalit). Itse olen, joten en saanut hirveästi uutta tietoa. Olihan se ihan viihdyttävää, vaikka jouduinkin lähtemään kesken pois. Ei herättänyt itsessäni mitään suuria tunteita.

Fukka saapui lopulta hoiperrellen paikalle ja lähdimme ottamaan kuvia. Parempi kamera jäi matkasta, joten saimme tyytyä vain pokkariin (mikä selittänee myös kuvien vähyyden). Aquasta otettiin kuvia lasisessa portaikossa ja Valista ulkona nurmikolla. Ilma oli kyllä hyvä ja lämmin, mutta kuvien ottamiseen ei mitenkään otollinen kirkkaan auringonpaisteen takia.

Örrrrr fiilikset

Ihihihihii nurmikko!! Tosi IC poseerausta nyt kyllä. Kuvasi: Fukka
Minulta kysyttiin conipaikalla, että mistä olin ostanut takkini. Tirautin yhden mielikuvituskyyneleen ja kerroin tehneeni sen itse. Olin pääasiassa vain hämmentynyt. Voisin pitää cosplay-luennon jos Kummacon tulee ikinä uudestaan.

Hyörimme vielä hetken sisällä ja ostimme molemmat ihanat hius-härpäkkeet. Ne oli niin nättejä! Käykää kaikki ostamassa ja kannattamassa, ovat oikein kauniita ja hienoja. On monimutkaisempia ja sitten tuollaisia yksinkertaisia! (◕✿)

Härpäke!

Maksamaton mainos siitä, mistä härpäkkeitä löytyy!

Illan aikataulun takia lähdimme ennen syömistä ja cosplay-kisaa vaihtamaan vaatteet. Söimme ulkona auringonpaisteessa (ja katselimme paikalle pöllähtäneitä aasialaisia turisteja) ja siirryimme Fukkan kanssa katsomaan cosplay-kisaa.

Tällä kertaa kisaan oli liput! Jee! Mutta niitä sai vain yksi per henkilö... nöyy. Näin olin ainoa, joka oli aikaisin aamulla saanut lipun, muut jäivät ulos. Fukka pääsi Bluffin esityksen videokuvaajaksi. Kisan järjestelyt olivat... noh... epämääräiset. ┐( ̄ー ̄)┌

Kisa alkoi ensinnäkin 20 minuuttia myöhässä. Itse olin fiksu, enkä jonottanut (miksi ihmiset jonotatte kun on liput??), mutta kyllä se tuntui silti pitkältä. Ajan säästämiseksi juontajat päättivät, että kilpailijoille ei taputeta laisinkaan. En tiedä, miten tämän pitäisi nopeuttaa kisaa? Taputushan tapahtuu henkilön kävellessä lavalle ja sieltä pois. Se täyttää sopivat awkwardit hiljaiset paikalle tulemis- ja menemistilanteet, sekä osoittaa arvostusta kisaajaa kohtaan. Ei siihen mene yhtään aikaa, ylimääräiseen lörpöttelyyn menee. Näin ollen taustalla soi vain hämmentävä, hiljainen musiikki kisaajan astellessa lavalle. Tilanne oli jotenkin hyvin epätodellisen tuntuinen.

Fiilikset kisajärjestelyistä

Taso oli näin pienelle ja vieläpä ensikertaa järjestettävälle conille hyvä! Ja variaatiota oli armoreista ommeltuihin vaatteisiin ja kaappicosseihin. Juontajilla oli välillä hyviä juttuja ja suurimmaksi osaksi ei niinkään. Bluffin väliaikashow täytti hyvin aikaa tuomareiden tuomaroidessa, mutta ei selvästikkään tarpeeksi, kun esityksen jälkeen oli vielä ylimääräistä aikaa. Juontajat yrittivät jotenkin viihdyttää yleisöä, mutta itse henkilökohtaisesti vain kärsin. Palkintojen perään alettiin huhuilemaan lavalta, kun voittajia pitäisi julkistaa. Jotakin vänkäriä siinä kai huudettiin auksi. Asiat olisi voineet mennä vähän enemmän nappiin. Ja tuomareina toimivat jo eläkeikää lähestyvä käsityöläinen (oliko hän nyt vaateompleija vai pukuompelija vai mikä olikaan) ja tapahtuman pääjärjestäjä. Ennakkotuomarointia ei tainnut olla ollenkaan, koska tuomarit painuivat takahuoneeseen arvioimaan asuja lavajuoksun jälkeen. Järjestelyihin siis lisää jämäkkyyttä ja selviä säveliä, milloin kukakin on missä ja miksi. Ja aikataulu.

Meille tuli kiire kisan lopussa (koska elokuva alkoi kuudelta ja kisan olisi pitänyt loppua kuudelta mutta eipä loppunut) niin lähdimme pois ennenkuin saimme tietää voittajista. Saa nähdä löytyykö niitäkään taas mistään, kun kisojen voittajia ei ikinä laiteta mihinkään.

Katkaisen tekstimassan tällä kauneudella

Lähdimme siis katsomaan Jurassic Worldia ja tämän jälkeen junailin tieni takaisin Rovaniemelle.

Kummacon oli ihan hyvä. Cosplay-kisan järjestelyt nyt olivat tosiaan ihan hanurista, mutta kisan taso asujen suhteen oli tosiaan conin ensikertalaisuuteen nähden hyvä. Paikalla oli jotakin kiinostavaa ohjelmaa, vaikka ne eivät päässeetkään mihinkään 'top 20 parasta coniohjelmaa ikinä'-listalleni. Valve on paikkana ahdas ja tukala, mutta kaikessa kauheudessaan niin tuttu, että sitä on vaikea enää inhota. Kirpparilla meni tavaraa. Jäänyt about samat fiilikset kuin yleensäkkin pienemmistä pohjoisen coneista... kuvasaldo oli kyllä tältä reissulta paljon pienempi kuin yleensä, voih. (;へ:)

Pitäisi jaksaa miettiä ja säätää seuraavien tapahtumien (acon... tracon...) menoja ja asuja, mutta katsellaan niitä sitten lisää paremmalla jaksamisella. Nyt otan hetken rauhallisesti, en istu koko ajan junassa ja makoilen sängyssä tietokoneella. Siis töiden lisäksi. Pui pui!

- Woodi

1 kommentti:

  1. Emma, unohdit melkoisen määrän omaisuuttasi Erään Hämmentävän Kirppiksen tiskille. Ole hyvä ja ota yhteyttä kirppisvastaavaan, joka on yrittänyt tavoittaa sinua. - J.S.E

    VastaaPoista