keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kotinurkkien Chibicon

Hoi!

Chibicon tapahtui viime vikkonloppuna lauantaina 6.8 Oulun Pohjankartanolla. Näitä Oulussa tapahtuvia tapahtumia nyt taas riittää! Härre. Kelpaa kyllä vaihteeksi tämä vähän lähempänä kotia conittaminen itselleni.

Itselläni tapahtumaa väritti se, että olin cosplay-kisassa tuomarina Fukkan ja Rilla-Roron kanssa. Halusin ulkoiluttaa jälleen Fionaa, koska se on kohtuullisen edustava ja muutenkin haluan vain tunkea niitä kirjailuja kaikkien naamalle.

Fiona selfie aamulta. Pui!

Sain kyydin paikalle ja ensimmäisenä kävin ilmoittamassa, että kyllä, olen paikalla. Tapahtumassa ei nyt ihan kamalasti ollut mitään puuhailtavaa, joten myyntipöydät ja taidekuja tuli tsekattua melko nopeasti. Ohjelmaakaan ei ollut mitenkään kamalasti (tosi vähän), mutta ainakin jotakin tuli nähtyä!

Ennen tuomarointia kävimme kuuntelemassa ainakin osan Kuuluuko cosplay museoon?-luennosta/paneelista?, jossa oli kyllä hyvin paljon samankaltaisuuksia Elinan Cosvisionissa pitämään cosplaysta ja mediasta pitämään luentoon. Samoja kaavakkeitakin oli käytetty. Ei mitään uutta ja luento eteni jotekin älyttömän hitaasti asiasta toiseen.

Meidän piti kuitenkin lähteä ajoissa pois, jotta pääsisimme ajallamme tuomarointi-hommiin ( ・◇・)

Itse tuomarointi meni hyvin, vaikka se olikin todella nopeatempoista. Jokaiselle kisaajalle oli varattu vain noin 4 minuuttia aikaa, mutta suurimmaksi osaksi tämä oli ihan sopiva aika. Kunnon liukuhihnatuomarointia, onneksi aikataulu piti kutinsa.

Valitsimme siis voittajan ja toiseksi tulleen yksilökategoriasta,  voittajan ja toiseksi tulleen ryhmäkategoriasta sekä yhden voittajan Pokemon-teemaisella puvulla.Valinta ja muutenkin asuista puhuminen sujui aika mukavasti ja pääsimme lopputulokseen aika nopeasti ja vaivatta. Jee!

Pohjankartanon yleiskuvaa conipaikalta rikkomaan wall of textin

Ja ihmiset jälleen jonottivat paikkalipullisiin ohjelmanumeroihin! Muutenkin salin täyttäminen tapahtui hyvin hämmentävän näköisellä tavalla... hmm! ┐( ̄ー ̄)┌

Kisa meni kivasti kaikilta kisaajilta ja juonnon ympärille oli kehitelty vähän esitystä OF:n toimesta :> Oli mukavaa seurata Reissumiehen seikkailuja! Itselläni meni lavalla tuomarin-hommissa paremmin kuin edellisellä kerralla Kitaconissa ja oli muutenkin mukava päästä kertomaan voittajat.

Kisan jälkeen ei ehinyt enää paljon mitään säätämään, kun alkoi päivän toinen oleellinen ohjelmanumero eli Pokemon Musikaali. Itsehän en ole ikinä pelannut yhtäkään Pokemon-peliä tätä uutta mobiiliversiota lukuunottamatta vaan kaikki nostalgiani liittyy ysärin animaatiosarjaan ja sen oheiskrääsään. Luulin, että musikaali perustuisi tähän animuun, mutta se perustuikin peliin! Oho

Tästä huolimatta musikaali oli oikein miellyttävää seurattavaa. Monet vaatteista olivat upeita, tanssit mielenkiintoisia ja hahmot huippuja. Oli tosi jees. ( ´∀`)

Musikaalin jälkeen sosiaalisesti pörräiltiin ja lopulta mentiin syömään. Omalta osaltani tein kiireessä sen virheen, että söin vai banaanin green roomissa jossain välissä päivää, enkä muuta. Tämä kostautui, kun illalla oli jo nälästä johtuva todella huono olo. Yök. Muistakaa syödä ja juoda!

Oikein mukava pieni coni hyvässä conipaikassa. Onneksi oli jotakin virallista tekemistäkin, niin sai puuhaa. Olisin halunnut tehdä jotain ohjelmaakin, mutta sen säätäminen tuomaroinnin ympärille tuntui liian vaivalloiselta. Ehkä ensi kerralla sitten!

Sneak peek work in process miekasta

Tämän viikon lauantaina on toinen tapahtuma Oulussa! ( ・◇・) Ompa näitä coneja taas täällä pohjoisessa. Anime Seminaariin siis! Toivottavasti saan erään aikaa sitten kesken jääneen miekan lopultakin sinne valmiiksi...

- Woodi

2 kommenttia:

  1. Pakko vaan mainita että aivan ihana Fiona cossi! Kaverini just parhaillaan pelaa kyseistä peliä läpi joten tosi kiva nähdä että siitä edelleen cossataan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitooooos ;w; Joo mehän oltiin tehty asut ekaa kertaa jo vuonna 2009 ni on tolla pelilläkin jo ikää ihan hyvin.

      Poista